Stockmann-konsernin oikaistu liiketulos vuonna 2016 kasvoi 48,7 miljoonaa euroa ja oli 20,2 miljoonaa euroa (-28,5 miljoonaa euroa). Toiminnan kustannukset pienenivät yli 65 miljoonaa euroa ja paransivat tulosta liikevaihdon laskusta huolimatta. Konserni saavutti positiivisen liiketuloksen kahden vuoden raskaiden tappioiden jälkeen.
Vuonna 2016 jatkoimme määrätietoisesti strategiamme viemistä käytäntöön ja keskityimme Stockmannin kannattavuuden parantamiseen. Toteutimme monia uudistuksia ja muutoksia. Alkuvuodesta luovuimme koko Venäjän tavaratalotoiminnasta ja huhtikuussa teimme sopimuksen Hobby Hallin myymisestä. Kauppa toteutui 31.12.2016. Stockmannin kustannuksia on pienennetty merkittävästi, ja keskitymme nyt täysipainoisesti kehittämään Stockmann- ja Lindex-brändejämme ja kiinteistöjemme liiketoimintaa.
Vuoden aikana vahvistimme tavaratalojemme tuote- ja palvelutarjontaa yli 50 uuden brändin ja lukuisten kumppaneiden myötä. Ostosympäristöjä on uudistettu lattiasta kattoon erityisesti Helsingissä, Turun Herkussa ja Baltian tavarataloissa. Vähensimme hintavetoisia kampanjoita ja jatkoimme vuonna 2015 käynnistettyä tehostamisohjelmaa, jonka tavoitteena on merkittävien kustannussäästöjen lisäksi toiminnan yksinkertaistaminen ja päätöksenteon nopeuttaminen. Panostuksia on myös tehty verkkokauppoihin ja digitaalisiin ratkaisuihin.
Lue lisääLAURI VEIJALAINEN, toimitusjohtaja”TULOSKEHITYKSEMME VAHVISTAA USKOAMME SIIHEN, ETTÄ SUUNTAMME ON OIKEA.”
Täysin uusi Tapiolan tavaratalo avataan maaliskuussa 2017 kauppakeskus AINOAN toisen vaiheen valmistumisen yhteydessä.
Uniikki tavaratalokonsepti tarjoaa asiakkaille saumattoman monikanavaisen ostokokemuksen ja tekee Stockmannilla asioinnista entistä vaivattomampaa. Uuden tavaratalon valikoima keskittyy strategian mukaisesti muotiin, kauneuteen, kotiin ja Herkkuun.
Stockmann-tavaratalojen keskeisenä menestystekijänä on monipuolinen ja laadukas, jatkuvasti uudistuva tarjonta.
Vuoden aikana tavaratalojen valikoimat täydentyivät yli 50 uudella vetovoimaisella brändillä, ja tarjonta laajeni myös mm. kellojen ja korujen, ulkoilutekstiilien ja retkeilyvarusteiden, lelujen, huonekalujen sekä kahvila- ja ravintolapalveluiden osalta.
Lindexin uusi, entistä vastuullisempi Better Denim -mallisto lanseerattiin keväällä 2016. 100 % Lindexin denim-valikoimasta on Better Denim -tuotteita, jotka valmistetaan luomupuuvillasta ja joiden tuotannossa käytetään vähemmän vettä, energiaa ja kemikaaleja.
Syksyllä 2016 lanseerattiin myös Even Better Denim -mallisto, jossa on käytetty kuluttajien kierrättämistä vaatteista tuotettua kierrätyspuuvillaa.
Ruoka on yksi Stockmann Retailin neljästä painopistealueesta muodin, kauneuden ja kodin tuotteiden lisäksi. Kesällä 2016 Stockmann Herkku eriytettiin omaksi toiminnoksi, joka vastaa ketjun elintarvikehankinnoista, myymälätoiminnoista, markkinoinnista, palveluista, toimitusketjun kehittämisestä ja omasta Herkkukeittiöstä.
Herkku tarjoaa asiakkailleen laajan ja ainutlaatuisen valikoiman, laatua, tuoreutta, vaivattomuutta ja inspiraatiota.